SOCIAL MEDIA

FAKTOJA PÖYTÄÄN x 20

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018
1. Oon 23-vuotias. Mun synttärit osuu jouluaatolle. Lauseet "mahtaa olla tyhmää kun saat vaan kerran vuodessa lahjoja" ja "susta tulee sitten seuraava presidentti" on kulutettua tavaraa mun korville. Mä en ole itse ikinä kärsinyt syntymäpäivästäni (okei ehkä sillon kun muut huristeli skoottereilla ja mä rullailin pyörällä perässä, sekä täysi-ikäisyyden kynnyksellä kun mä olin se viimeinen joka pääsi baariin tai sai ajokortin). Mun vanhemmat sekä isovanhemmat antoi aina mun lapsuudessa syntymäpäivänlahjan varhain aamulla. Silloin lauleltiin onnittelulauluja ja syötiin riisipuuroa. Päivällä lähdettiin kiertelemään sukulaisia ja käväistiin hautausmaalla. Illalla joulupukki tuli ja jakoi loput lahjat. Myös jouluruoka syötiin aina illalla. Sukulais- sekä kaverijuhlat pidettiin aika usein joulun välipäivinä.

2. Mun perheeseen kuuluu isä, äiti ja isoveli, minä olen siis perheen kuopus. Ollaan ihan tavallinen nelihenkinen perhe punaisella omakotitalolla varustettuna.

3. Muutin asumaan omilleni, kun olin 19-vuotias. Olisin muuttanut jo 17-vuotiaana (halusin olla kova tyttö), mutta isäni sai puhuttua mut ympäri. Jälkikäteen ajateltuna tämä oli viisasta, koska se olisi ollut niin nuorena taloudellisesti erittäin vaikeata.

4. Nimestäni meinasi tulla Meri-Tuuli tai Katri. Olen tyytyväinen, että lopuuviimeksi vanhempani valitsivat nimen Janina.

5. Valmistuin vuonna 2013 ylioppilaaksi. Tämän jälkeen pidin välivuoden töitä tehden ja vuonna 2014 aloitin lähihoitajakoulun. Tarkoituksena oli tähdätä fysioterapeutiksi, mutta kuoppasin haaveeni oikeastaan jo siinä vaiheessa kun olin valmistumassa lähihoitajaksi. Sen jälkeen olenkin ollut aika hukassa mitä oikeasti haluan, mutta monen ajatuksen ja epäonnistuneen hakuprosessin jälkeen olen tänä keväänä tullut siihen tulokseen, että haen kauppakorkeaan.

6. Rakastan syksyä ja sen tuomia värejä. Olen alkanut tykkäämään myös keväästä tosi paljon. Reagoin nykyään tosi vahvasti syksyn ja talven pimeisiin kausiin, joten kevään tuoma valo on jotain sanoinkuvaamattoman ihanaa. Tuntuu, että mieli ja kroppa herää eloon ihan uudelle levelille.



7. Mä olen tosi huono aloittamaan mitään uutta sarjaa. Paljoa en valehtele, jos sanon että oon katsonut Sinkkuelämän ja Frendit kymmeniä kertoja läpi. Kuitenkin jään melkein aina koukkuun, kun aloitan uutta sarjaa. Siitä kertoo muun muassa se, että valvon läpi yön enkä muista syödä, koska olen niin kiinni ruudussa (esimerkiksi Orphan Black). Kun saan kaikki jaksot finaaliin, pari päivää ajatukseni on luokkaa "kuka idiootti edes teki näin koukuttavan sarjan" tai "mitä mä teen elämälläni nyt".

8. Mulla on aika huono kuulo. Luulen, että se johtuu nappikuulokkeiden liikakäytöstä. Musiikkiahan ei voi kuunnella muuta kuin volyymit täysillä. Kuulotestit oon aina silti läpäissyt. Välillä kyllä vähän nolottaa asiakaspalvelijana, kun en oikeasti kuule mitä asiakas mulle sanoo enkä kehtaa viidettä kertaa toistaa "anteeksi".

9. Kerroinkin jo viime postauksessa, että olen matkusteluhullu. Vielä en kovin monessa paikassa ole ehtinyt käydä, koska opiskelut ja työt on ollut esteenä. Haluaisin kyllä matkustella vaikka ja minne, ja onneksi parin viikon päästä pääsenkin lähtemään hyvän ystäväni kanssa Pariisiin. Tähän mennessä on tullut käväistyä Espanjassa (niin mantereella kuin saarissakin), Unkarissa, Alankomaissa, Saksassa, Ruotsissa, Virossa ja Gambiassa.

10. Mua ahdistaa pimeät ja tyhjät talot. Jos esimerkiksi oon yksin kotona ja on pimeätä, mun keho tuntuu olevan koko ajan valmiudessa johonkin uhkaan. Mulla täytyy aina myös olla joko musiikki soimassa tai telkkari päällä.

11. Mä en oo mikään kodin hengetär. Syön sohvalla (hyi minua), ja mun lautanen jää tasan siihen mihin sen ensimmäisenä lasken. "Puolikäytettyjä" vaatteita löytyy ympäri asuntoa, ja pyykitkin pestään vasta, kun kori meinaa kaatua sen ylirasituksen vuoksi. Voisin varsin mielelläni palkata jonkun tekemään askareet puolestani, mutta ainakin vielä uskollinen poikaystäväni juoksee mun tavaroiden perässä ja kiikuttaa ne oikeisiin paikkoihin.

12. Koen, että olen enemmän introvertti. Viihdyn hyvin itseni kanssa kotona, mutta tykkään myös paljon olla ja jutella ihmisten kanssa, se on voimaannuttavaa.

13. Oon ihan pihalla kellojen siirrosta. Niitähän siirrettiin juuri viikko vai pari sitten? Olisin autaan tietämätön tästä, jollei mulle olisi erikseen kerrottu. Oon myös aina luullut, ettei kellojen siirrot vaikuta mun sisäiseen kelloon, mutta oh my, olin muutaman päivän ihan sekaisin aamuisin enkä meinannut mitenkään suostua nousemaan.

14. Mä oon tosi koirarakas. Oon aina haaveillut omasta koirasta. Kun vielä asuin kotona, isä sanoi että saan koiran heti jos käyn puolen vuoden ajan joka aamu ennen koulua lenkillä. No arvaatteko kävinkö? Laiskuus otti vallan ja tyydyin vain silittelemään muiden koiria ja katselemaan kuvia näytön ruudulta. Mun ja veljen muutettua pois kotoa vanhemmat kuitenkin hankkivat koiran (korvikelapsi haha). Rakastan sitä kuin omaani, ja Jäbä on maailman paras koira! Ehkä jonain päivänä, kun elämäntilanne sen sallii, hankin myös oman karvaturrin pyörimään jalkoihin.



15. Mä haluan kovasti kasvattaa mun oman hiusvärin takaisin, ja jatkossa vain raidoittaa sitä. En jaksa edes muistaa kuinka monta epäonnistunutta yritystä mulla on takana. Peukut pystyyn, että tällä kertaa olisin tarpeeksi kärsivällinen tähän projektiin!

16. Pisin harrastukseni on uinti, ja olen myös kilpaillut siinä. Välillä harmittaa, että jätin koko touhun kesken. Tykkään uimisesta silti hirmuisesti, ja käynkin melkein viikottain vähän polskimassa.

17. Olen sekäsyöjä, mutta viimeisen vuoden aikana olen kiinnostunut kasvisruoasta. Pyrin vähintään kerran viikossa valmistamaan jotain, missä ei olisi lihaa. Linsseistä ja tomaattipohjaisista ruoista on muodostunut mun tosi isot suosikit.

18. Mun lempiasuni koostuu isosta hupparista, löysistä/mukavista housuista, sotkunutturasekakampauksesta ja tennareista. Ai miten niin mukavuudenhaluinen?

19. Minulla on suuri halu tavoitella asioita, joista unelmoin. Olen tyytynyt jo pitkään vähempään, mitä haluaisin. Haluan panostaa onnellisuuteen ja tietynlaiseen vapauteen elämässäni. Tähän liittyen olen jonkin verran jo lukenut kirjallisuutta sekä osallistunut valmennuksiin. En ole vielä kuitenkaan täysillä panostanut omaan henkiseen hyvinvointiin.

20. Minusta käytettyjä lempinimiä: Jansku, Jamppa, Janski, Harald, Panini, lappalainen banaaniankka.

2 kommenttia :

  1. Unohdit Banaanin lempinimistä. Tai Banskun. Mun puhelimessa ainaki oot edelleen JanskuBansku jostain syystä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin et joku unohtu:D Mut se on sellanen ainutlaatunen yhdistelmä parista muusta lempinimestä!

      Poista